lapsikuvaus

Juliuksen 1-v kuvaus

Juliuksen 1-v kuvaus Juliuksen 1-v kuvaus tapahtui hänen kodissaan Nummelassa. Mielestäni pienten lasten kuvaukset sujuu rennommin, kun heidät kuvataan tutussa paikassa. Näin kävi täälläkin kertaa. Kuvauksessa olemme käyttäneet valkoista taustaa, polkutettavaa lentokonetta, pahvikirjaimia, perheen omaa kangasviiria ja pientä jakkaraa.

Emmin 2-vuotiskuvaus

Emmin 2-vuotiskuvaus Olen ottanut ihanasta Emmista kuvia vastasyntyneenä. Kuvat siitä sessiosta löytyy tästä linkistä. Sen jälkeen Emmin perhe oli muuttanut vuodeksi Amerikkaan. Emmin äiti oli ottanut yhteyttä minuun, sopiakseen 2-vuotiskuvauksesta, vähän ennen perheen paluutta Suomeen. Emmin kaksivuotiskuvausta varten olemme valinneet kuvauspaikaksi Mustion linnan kauniita pihamaisemia. […]

Yksivuotiskuvaus studiossa

Yksivuotiskuvaus studiossa. Kaunis perhe kävi viime kesällä yksivuotiskuvauksessa. Kuvaus sujui todella rennosti, vaikka usein studiokuvaus voi olla haastava pienen lapsen näkökulmasta. Yleensä suosittelen järjestämään yksivuotiskuvauksen lapselle tutussa paikassa. Sillä uusi tuntematon paikka, vieras valokuvaaja ja koko tilanne voi olla jollekin lapsille stressaava. Täällä kertaa kävi […]

1-vuotiskuvaus kirsikkapuistossa

1-vuotiskuvaus kirsikkapuistossa Hempeän vaaleanpunainen kirsikkapuisto ja ilta-auringon hellivä lämpö. Kevät on viimein saapunut Suomeen. Sisarukset Elisa ja Nikolas halaavat toisiaan. Heidän äitinsä ja isoäitinsä katselevat lapsia hymyillen. Yhdessä talletamme näitä herkkiä hetkiä kuviin ja muistoihin. Pienen harmistuksen iskiessä yksivuotias Elisa pääsee äitinsä syliin. Sylissä on […]

7 neuvoani kuvien ottamiseen omista lapsista

7 neuvoani kuvien ottamiseen omista lapsista. Muistakaa ottaa usein kuvia lapsistanne. Nykyään kaupoissa on tarjolla eri hintaisia ja -laatuisia kameroita, mutta jopa kännyköiden kamerat ovat sen​ verran hyviä, että pystyt ottamaan niilläkin laadukkaita kuvia. Alta löydät 7 neuvoa kuvien ottamiseen. 1 Salli lapsen olla oma […]

Äiti-lapsikuvaus Helsingissä, kirsikkapuistossa

Aika lentää kuin siivillä! Kuvatessani Emmiä ensimmäistä kertaa hän oli vielä äitinsä masussa, nyt olen saanut tytön kamerani eteen jo viidettä kertaa. Arvostan perinteitä ja suvussa kulkevia perintöesineitä. On ihanaa, kun asiakkaani ottavat itselleen tärkeitä esineitä myös kuvauksiin. Kuvissa näkyvät vaunut esimerkiksi ovat kuuluneet Emmin […]

Lapsikuvaus tarjous

Lapsikuvaus tarjous. Olisko joku halukas tulla lauantaina illalla lapsikuvaukseen omenatarhaan? Minikuvaus olis tarjouksessa. Varaa aikasi info@studiohappymoment.eu

Ideoita 1-vuotiskuvaukseen

Ideoita 1-vuotiskuvaukseen. Keräsin tänne ideoita ja vinkkejä 1-vuotiskuvaukseen. Rekvisiitta. Kruunut (tytöille) Numero 1 tai ONE-kirjaimet Liitutaulu, johon voi kirjoittaa nimen tai syntymäpäivän Lemmikit Unilelut tai joku muu lapsen tärkeä lelu Kansallispuku nimiviiri lelu tai joku esine, jota olette käyttäneet vastasyntyneen kuvissa (on hauska verrata kuinka laspi […]

Kukkaseppelet + Lapsikuvaus | Workshop

Kukkaseppelet + Lapsikuvaus | Workshop 22.4.2017 jrjestÄmme hauskan workshopin lapsille. Ilmoita lapsesi kranssin teko kurssille ja valokuvaukseen. Kurssin aikana floristi Susanne Winter yrityksestä Kukkas opastaa lastanne kranssin teossa. Lopuksi Helga Golubew StudioHappyMoment ottaa kuvia lapsista kranssien kanssa. Tarjolla on myös keksejä ja mehua osallistuneille. Workshopin […]

Perhekuvaus Helsingissä

Perhekuvaus Helsingissä. Kun sain s-postia koskien perhekuvausta innostuin heti, koska asiakas heti tiesi mitä hän halua, tiesi minkätyylisiä kuvia hän halua, mitä rekvisiittaa hän halua käyttää. Rakastan maalaisromantiikkaa ja ehdotin rekvisiitaksi metalliset puutarhakalusteet, lintuhäkin ja astiaston. Ennen kuvausta asiakkaani kävivät kampaajalla ja meikkaajalla. Meikkauksen hoiti […]

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...