1-vuotiskuvaus miljöössä/Helsingissä

1-vuotiskuvaus miljöössä/Helsingissä Ihanat kanta-asiakkaani kävivät kuvauksessa taas. Olen ottanut heidän hääkuvia, sen jälkeen pienestä vastasyntyneestä söpöliinistä. Ja nyt tämä täydellinen pikkumies on täyttänyt vuoden. Sen kunniaksi olemme järjestäneet 1-vuotiskuvauksen. Lenin vanhemmat ovat ottaneet mukaan ilmapalloja. Kuvaus tapahtui pienellä saarella, johon pääsee vaan lautalla. Jo pelkkä saarelle matkustaminen on pienelle pojalle Siinä löytyikin erivärisiä rakennuksia, joten me saimme erilaista taustaa kuviin.

Read Me

Juliuksen 1-v kuvaus

Juliuksen 1-v kuvaus

Juliuksen 1-v kuvaus Juliuksen 1-v kuvaus tapahtui hänen kodissaan Nummelassa. Mielestäni pienten lasten kuvaukset sujuu rennommin, kun heidät kuvataan tutussa paikassa. Näin kävi täälläkin kertaa. Kuvauksessa olemme käyttäneet valkoista taustaa, polkutettavaa lentokonetta, pahvikirjaimia, perheen omaa kangasviiria ja pientä jakkaraa.

Read Me

Vintage Spring – lapsikuvaus Helsinki – Daniela

Lapsikuvaus Helsinki. Minua harmittaa, että monille vanhemmille on tärkeätä ottaa lapsista ainoastaa 1-vuotiskuvia ja he eivät olleenkaan kuvauteta isompia lapsia. Mielestäni isommatkin lapset ansaitsevat kauniita kuvia. Ja he varmaan ovat kiitollisia siitä kun tulevat aikuiseksi. Kevään alussa kuvattiin ihania tyttöjä todella upeassa paikassa. Kuvauspaikan kukkasin ja rekvisiittoin stailasi Tanja Styf Valokuvaaja – www.studiohappymoment.eu Kuvaushetkellä on ollut niin paljon luonnon valoa, että kuvista käsitelyssä on loppujen […]

Read Me 2 Comments

Vintage Spring – Elina&Julia, persoonalliset lapsikuvat lapsikuvaaja Helsinki

Vintage Spring – Elina&Julia, persoonalliset lapsikuvat lapsikuvaaja Helsinki

Keväällä järjestettiin floristi Tanja Styffin kanssa kuvaustapahtuman.  Kuvauspaikalla oli niin kaunis luonnon valo, joten saimme valoisia, hempeitä, persoonallisia kuvia asiakkaillemme. Elina ja Julia kävivät perhekuvauksissa tuolloin ja toista kertaa, joten pienokaiselle olin kamerni ja minä entuudestaan tuttu. Olipa ivan ihana nähdä kuinka Elina on kasvanut edellisesta lapsikuvaukseta. Tuolloin Elina hymyili todella paljon, vaikka olikin nuorin kuvattavista. Tämän kuvauksen aikana hänella oli ilmeisesti vierastamisvaihe, joten aluksi […]

Read Me Leave comment

Joulukorttikuvaus 2014

Joulukorttikuvaus 2014

Joulukorttikuvaus. Viime vuonna olemme järjestäneet jouluaiheisia stailattuja kuvauksia  lokakuun puolessa välissä. Kuvauspaikan stailasi ammattilainen Maria. Kuvauksia varten Maria stailasi 2 kuvauspistettä. Yhdessä oli valkoinen joulukuusi ja vaaleanpunaisen koristeet. Toisessa oli tavallinen vihreä joulukuusi ja punaiset ja kultaiset koristeet. Maria on myös ammatiltaan myös meikkaaja ja muutama asiakas halusi ennen kuvausta myös meikkauksen.   

Read Me

5-vuotis kuvaus/lapsikuvaus Helsingissä

Minulla oli iloa ottaa ihanan prinsessan 5-vuotis kuvat. Mielestäni on koskettava kun vanhemmat kuvattavat isompialapsia, ei ainoastaa yksivuotisia. Lapset kasvaa hurjaa vauhtia ja on ihanaa, että kuva-albumista löytyy paljon kuvia eri vuosilta. Nuo kuvat ovat rakkaita muistoja. Jokainen lapsi on laadukkaan kuvan arvoinen.

Read Me

Silverjungle/ Mainoskuvaukset Riihimäellä

Silverjungle/ Mainoskuvaukset Riihimäellä

Olen jo pitkään aikaa ajatellut tätä postausta, mutta jotenkin ei vaan löytynyt aikaa aikaisemmin. Olen iloinen ja kiitollinen, että sain syksyllä otta kuvia Silverjunglen vaatemallistosta! Nämä kolme päivä ovat olleet tosi ihanaa aikaa. Uskomattoman kiva, että sain kuvata ihania laspimalleja kauniissa vaatteissa. Muutama suosikkikuva on tässä blogissani, loput tietysti Silverjunglen omilla nettisivuilla. P.S. Siinä on muuten kivoja alennuksia täällä hetkellä, joten kannatta käydä katsomassa ja nappaamassa […]

Read Me Leave comment

Lapsikuvaus miljöössä Helsingissä

Elina on kanta-asiakkaani. Olen ottanut hänesta kuvia jo 3 kertaa. Onpa ihana nähdä kuinka lapset kasvaa ja kehittyy. TÄSTÄ ja TÄSTÄ löytyy kuvia edellisistä kuvauksista.   Lapsikuvaus – lapsikuvaus Helsingissä  – uniikit lapsikuvat – persoonalliset lapsikuvat

Read Me Leave comment

Vauvakuvaus Helsingissä

Vauvakuvaus Helsingissä. Vauvakuvaus on toisaalta haastava kuvauslaji, mutta toisaalta niin antoisaa, sillä kuvauksen aikana kerkiä nähdä ja kuvata niin paljon kaikenlaisia tunteita. Ihanan Avisan kuvaus tapahtui hänen kodissaan Helsingissä. Avisa on ollut kuvaushetkellä 4kk vanha. 4 kk vanhat vauvat useinmiten osaa jo hyvin kannatella päätään, joten jonkun verran kuvasimme neitiä masullaan. Tietysti noin pienet vauvat väsyy aika nopeasti ja hänkin nukahti kesken kuvausta. Saatiin myös […]

Read Me Leave comment

Yksilöllistä lapsikuvausta Helsingissä – teemakuvaus Pääsiäinen

Yksilöllistä lapsikuvausta Helsingissä – teemakuvaus Pääsiäinen

Ihana Fedja kävi vähän ennen Pääsiäistä teemakuvauksessa. Hänen mielestä hauskinta on ollut pääsiäispupu, joka vieraili studiossamme kuvauksen aikana. Kukkasomisteet ja rekvisiitta – www.terraflora.fi, kukkakauppa Madonna. Lapsikuvaus Helsingissä – stailattu kuvaus – teemakuvaus – studiokuvaus Helsinki – uniikit lapsikuvat – erilainen lapsikuva – kuvausrekvisiitta – lapsivalokuvaaja Espoo – Helsinki – Vantaa – yksilölllinen lapsikuvaus  

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Read Me Leave comment
error: Content is protected !!
WordPress: 25.52MB | MySQL:86 | 0.906sec